Zacra




Nimi: Zacra
Kutsumanimi: Zac, tai nimellään
Sukupuoli: narttu
Laji/Rotu: susi
Ikä: 3 vuotta
Lauma: Carmis, myöhemmin Vyöhyke
Lahkolaisuus: ei tiedä ryhittymästä
Ryhmittymät: -



Ulkonäkö


Zacra on rakenteeltaan hyvin kestävä ja selviytymiskykyinen susi. Vyöhykkeen rankoissa olosuhteissa vain fyysisesti vahvat ja terveet yksilöt usein selviävät, ja heikon ruoan laadun, pilaantuneen veden ja vaikeiden olosuhteiden luomat jo pentuna tappavat mutaatiot ovat yleisiä. Zacralla ei ole suurempia muutoksia kehossaan, mutta reilun 70 senttiä korkean nartun rakenne on melko vahva: nartulla on vahvat, lihaksikkaat jalat (etenkin takajaloissa on suuresti voimaa), pitkähkö selkä, vahvaluinen pää ja paksu, karkea turkki, joka kestää haastavimmatkin sääolosuhteet. Kaulan, vatsan ja hännän peitinkarva on hieman pidempää. Korvat ovat kolmiomaiset ja pehmeäkärkiset.

HUOM! Värityksen osalta kuva on suuri ystävä. Nartun väritys vaihtelee vaalean, punertavan ja ruskean sävyissä hyvin monimutkaisesti kuten isällään Valtias Zearillakin. Vaaleaa lähes kermaan taittavaa beigea nartulta löytyy alaleuasta alaspäin jatkaen, kääntyen sitten osittaiseksi kaulukseksi ylös kaulalle ja alas rintaan saakka. Samaa beigeä kulkee myös nartun kirsusta levenevänä juovana kirsusta kasvojen halki silmien välistä aina takaraivoon saakka. Nartun molemmissa kyljissä beige muodostaa yhtenäisiä, raitamaisia kuviointeja yhdessä vaalean harmaan pohjan kanssa, jatkuen aina kapeaksi pystyraidaksi häntään saakka. Myös nartun korvien sisustat ja osa takajalkojen varpaista on beigensävyistä. Valkea toimii pohjavärinä nartun kasvoissa ja jaloissa, jättäen valkeaksi kiertävän kaistaleen nartun kasvoista, etujalkojen takasyrjät, etutassut, takajalkojen sisäreidet ja ulommat takajalkojen keskivarpaista. Turkissa esiintyvää kahdensävyistä ruskeaa löytyy vaaleampana versiona kasvojen kirsun sivusta lähtevästä levenevästä merkistä, lavoista sekä hännän alta, tummempana versiona taas etujalkojen nilkoista kulkevasta vinottaisista sukista, jotka jatkuvat aina lapaan ja reiteen saakka kaartaen taaksepäin sirppimäisinä viiruina. Punertava raita kattaa nartun korvien ulkoosat, sekä juovan aina takaraivosta häntään saakka harmaiden alueiden halkomana.
Nartun silmät ovat kirkkaan vihreät ja kirsu hyvin tummanruskea. Kynnet ja antuvat ovat harmaat.










Luonne

I will not make the same mistakes that you did
I will not let myself
Cause my heart so much misery
I will not break the way you did,
You fell so hard
I've learned the hard way
To never let it get that far


Because of you
I never stray too far from the sidewalk
Because of you
I learned to play on the safe side so I don't get hurt
Because of you
I find it hard to trust not only me, but everyone around me
Because of you
I am afraid

Zac on perusluonteeltaan ystävällinen ja oikeudenmukainen narttu. Vyöhykkeen karu elämäkään ei ole hionut nartun luonteesta pois hyväntahtoisuutta ja kiltteyttä, joka nuoressa sudessa on aina elänyt. Zac on herkkä, vaatimaton ja kiltti, eikä halua pahaa yhdellekään maailman olennolle tai eläimelle. Rankasta elämästään huolimatta narttu saattaa vaikuttaa jopa pumpulissa kasvaneelta, mikä ei liene ihme, kun kuulijalle selviää, että kermaturkki on elänyt suurimman osan elämästään kahden veljensä kanssa. Kahden temperamenttisen ja kovaluontoisen uroksen kanssa kulkiessaan on Zac oppinut rauhalliseksi ja tyyneksi, sekä sovittelevaksi persoonaksi, ja tottunut olemaan kolmikon rauhoittava tekijä, lisäksi toki paikoin veljiensä lellimä. Narttu ei kestä riitoja, pahaa oloa tai nälvimistä, vaan pyrkii aina sopuun kaikessa, myös veljiensä riitojen välissä.

Vaikka Zac on herkkä ja rauhallinen, joskus jopa hieman ujo, eivät sosiaaliset tilanteet kuitenkaan yleensä tuota nartulle hankaluuksia. Kermaturkki on aina avoin uusille tuttavuuksille ja ottaa kaikki avomielisesti vastaan. Nartulla ei ole mitään ennakkoluuloja toisia kohtaan, ei rodun, lajin tai ulkonäköseikkojen suhteen, ainoastaan Ulkovyöhykeläiset saavat nartun lähinnä surulliseksi oman kansansa puolesta. Narttu ei ymmärrä sellaisia koiraeläimiä, jotka tahtovat toisille pahaa tavalla tai toisella, muttei oikein tiedä, miten puuttuisi asiaan. Nuorikko viihtyy erityisesti pentujen seurassa, ja oma perhe onkin nartun suurin unelma. Narttu on ollut jo kauan ollut syvästi ihastunut isänsä oikeaan tassuun, Remingtoniin, mutta ei ole uskaltautunut tunnustamaan tälle tunteitaan.

Zacra ei ole mikään suuri taistelijaluonne, mutta ei hänen ole koskaan tarvinnutkaan olla. Laumassa eläessään narttua kohdeltiin johtajan tyttärenä, pakomatkalla Vyöhykkeeltä Qirhan ja Iso suojelivat sisartaan henkeen ja vereen ja Vyöhykkeen ulkopuolella selvisi, että Zac on Valtiaan tytär, joka nosti hänet jälleen hieman erilaiseen asemaan. Narttu on aina selvinnyt omalla tyylillään, ollen aina hieman jonkun suojelema. Zac loukkaantuu herkästi, mikä ilmenee nimenomaan surumielisyytenä, ei koskaan turhan päiväisenä kiukutteluna. Zacra ei varmaan kertaakaan eläessään ole huutanut kenellekään, eikä haluakaan. Zac on melko itkuherkkä, eikä häpeä itkeä muidenkaan nähden. Elämän vastoinkäymiset eivät Zacia kaada, vaan itku, nauru ja avoimet tunteet sekä niiden aktiivinen läpikäyminen auttavat nuorta sutta lennättämään nk. ”Vyöhykkeen Prinsessan”, kuten osa häntä Valtiaan tyttärenä kutsuu, läpi elämän.

Kuitenkin yksi tunne saa Zacin vain hyvin harvoin valtaansa: pelko. Narttu on elänyt Vyöhykkeellä, kuten veljensäkin, ja elämän karuus, kuolema ja kärsimys ovat tulleet hänelle tutuiksi. Omalla sitkeällä tavallaan Zac on jopa rohkea, hän vain ottaa vastaan sen mitä eteen tulee. Jos se sattuu, se sattuu. Jos se surettaa, se surettaa. Zac kokee nöyrästi kaikki vastoinkäymisten mukanaan tuomat tunteet ja elää ne lävitse kerta toisensa jälkeen. Narttu ei häpeä tuntea suuria eikä pieniä asioita. Zac on hyvin myötätuntoinen ja loistava, sydämellinen kuuntelija. Kermaturkki pyrkii auttamaan apua tarvitsevia ja erityisesti pennut sulattavat helposti nartun sydämen.

Zacra tutustui isäänsä paettuaan veljineen Sisävyöhykkeeltä, ja kun nuorten susien todellinen alkuperä selvisi, otti Zear Zacran siipiensä suojaan. Zear rakastaa tytärtään, vaikka onkin monesti todennut, että olisi ollut helpompaa, jos Zacra olisi enemmän Qirhanin ja Ison kaltainen. Zacra on kuitenkin pitänyt päänsä: hän on mitä on, eikä hänen tarvitse olla muuta. Nartun päätä ei hevillä käännetä, kun hän jotakin päättää, eikä siihen kykene edes Vyöhykkeen Valtias!
(28)



Isä: Zear (Valtias)
Emo:
Täyssisarukset: Qirhan, Ugra (alias Iso)
Pennut:: -

Pitää: Icarhaiya
Ystävät:
Ei pidä:
Neutraalisuhtautuminen:
Intiimit suhteet: Remington (pitkäaikainen ihastus)
Viholliset:


Menneisyys

Zacra on pääasiassa lempeä ja huolehtivainen, ehkä jopa hieman herkkä susinarttu, joka on oman yhteisönsä keskuudessa tunnettu Valtiaan tyttärenä. Mitään erityisoikeuksia ei kuitenkaan ole koskaan ollut nuorelle sudelle tarjolla, vaan Zacra on elänyt täysin normaalin Sisävyöhykeläisen elämän, selviytyen omin avuin ulos Vyöhykkeeltä yhdessä veljiensä Quiranin ja Ison (Ugro) kanssa.

Zacra syntyi Vyöhykkeen sektorilla taukoa Vyöhykkeen ulospääsyn etsimisestä pitävälle Mhorag-nimiselle urokselle ja Kylila-nartulle, joka toimi johtajanarttuna laumassa, jonka luona Mhorag piti lepotaukoaan. Kaksikko ei suunnitellut pentuetta, mutta Mhorag pysytteli maisemissa pentueen syntymään saakka. Pentujen ollessa muutaman viikon ikäisiä, uros, josta myöhemmin olisi tuleva kaikkien Sisävyöhykkeen susien tuntema Valtias Zear, jatkoi matkaansa kohti erikoista tulevaisuuttaan.
Pentueeseen syntyi kolme pentua: urokset Qirhan ja Ugro sekä narttu Zacra. Toinen narttupentu kuoli parin viikon iässä epämuodostumiinsa. Kylila piti pentueensa selviytyjät niin hyvissä ruumiin ja sielun voimissa kuin suinkin kykeni. Vyöhykkeen vuodenaikojen vaihtelut olivat hurjia, ja normaaliolosuhteetkin vähintäänkin haasteelliset. Alueilla ei koskaan ollut liioin syötävää, puhdasta vettä oli aina vain vaikeampi löytää ja sääolot sekä muut petoeläimet roikkuivat ainaisesti riesana. Liian vähäisen ravinnon ja myrkyjen vuoksi moni pentu syntyi sairaana tai epämuodostuneena, ja pentujen hengissä pysyminen oli ensiarvoisen tärkeää. Pentujen kasvaessa Kylila kuitenkin tavoitti huhun, joka liikkui laumojen ja etsijöiden keskuudessa aina vain laajemmalle alueelle: uros nimeltä Zear oli ensimmäisenä löytänyt uloskäynnin kaikkien näiden sukupolvien vankeuden jälkeen.

Pennut kasvoivat vaatimattomissa, mutta riittävissä oloissa, jossa jo nuorena täytyi tehdä jatkuvasti töitä oman selviytymisensä eteen. Lauman tuoman turvan ulkopuolella vaanivat vaarat olivat todellisia, niitä ei voinut väheksyä, tai siitä saattoi maksaa hengellään. Kasvettuaan pentujen oli opittava selviämään elinympäristönsä haasteista aina ruoan ja veden tarpeesta muihin alueella asuviin eläimiin. Alueen vaihtelu preeriamaisesta kivikkoisuudesta kitukasvuisiin havumetsiin ja kuivahtaneisiin ruohoniittyihin loi vuodenaikojen mukaan rankat säävaihtelut; myrskyt olivat yleisiä ja tuuli usein kova, kesäisin oli kuuma ja talvella kylmyys ja routa jäädyttivät maan. Joinakin talvina luntakin saattoi tulla runsaasti.
Kasvaessaan laumansa kanssa, myös pennut oppivat Zearin tarinan: uros oli paennut Sisävyöhykkeeltä, ensimmäisenä koskaan sitten ensimmäisten alueelle loukkuun jääneiden saapumisen. Nyt pelastajaksi nimetty Zear, jonka nimi tarkoitti vanhalla kielellä Vapahtajaa, palasi Sisävyöhykkeelle, auttaakseen nitä etsijöitä, jotka olivat päässeet lähelle uloskäyntikohtaa. Huhu kertoi, että uros saattaisi palata myöhemmin auttamaan suurempiakin määriä susia.

Monen nuoren suden suurin elämäntavoite oli paeta Vyöhykkeeltä, ja monet myös epäonnistuivat yrityksessään. Toiset eivät ottanet riskiä ja jäivät laumojen tuomaan suojaisampaan elämään, ja yrittivät vain hyväksyä kohtalonsa. Zearin mukanaan tuomat huhut kuitenkin nostivat useita liikekannalle, eritoten juuri nuorta väkeä. Myös sisaruskolmikko Zacra, Qirhan ja Ugro (jota yleisesti kutsuttiin Isoksi suuren kokonsa vuoksi) päätti lopulta koettaa onneaan ja taitoaan lauman ulkopuolella ja pyrkiä pakenemaan Vyöhykkeen oloista. Kolmikko jätti kotilaumansa vajaan kahden vuoden iässä, ja lähti pitkälle ja rankalle matkalle kohti ainoaa tunnettua, Zearin löytämää ulospääsyä jyrkkäreunaisten vuorten ympäröimältä ja Ulkovyöhykeläisten vartioimilta läpi.

Kolmikko matkasi yli vuoden päivät, ja tuskin kukaan kolmesta olisikaan selvinnyt yksin niin hurjasta ja vaarallisesta matkasta. Nälkä, jano, sairaudet, myrkytykset, petoeläimet ja ankarat sääolosuhteet rasittivat jopa nuoria, mutta isänsä tavoin koko kolmikko jatkoi matkaansa sitkeästi. Matkallaan kolmikko vietti satunnaisia aikoja eri laumojen seurassa, jatkaen sitten taas parin lepopäivän jälkeen piktäkestoista matkaansa. Päättäväisyys lähensi sisaruskatrasta suuresti: jos Qirhan ja Iso yrittivät haastella toisilleen, oli Zacra nopeasti välissä sovittelemassa veljiensä typeriä riidanaiheita, Qirhan johti koko kolmikkoa eteenpäin ja teki suurimmat päätökset, kun taas Ison suuri koko piti poissa turhat riidan haastajat, ja oli muutenkin tuomassa turvaa. Lisäksi kolmen suden koplan oli huomattavasti helpompi löytää ravintoa Vyöhykkeen karuissa oloissa.

Matka muuttui aina vaan haastavammaksi, mutta samalla kolmikon sisu vain kasvoi. He tiesivät lähestyvänsä, vastoinkäymisten lisääntyminen vain vahvisti tunnetta entisestään. Kasvillisuus ja ympäristö muuttuivat koko ajan vain vaikeakulkuisemmiksi ja elinkelvottomammiksi, mutta kolmikko jaksoi. Lopulta kolmikko pääsi perille, yli vuoden mittaisen taivalluksen ja lähes mahdottoman selviytymiskamppailun jälkeen. Vyöhykkeen porteilla oli nykyään vahvistettu vartiointi Ulkovyöhykeläisten toimesta, mutta Quirhan, eniten kolmikosta isäänsä tullut, ratkaisi tilanteen kolmikon eduksi strategisella älyllään. Taistelu portinvartijoita vastaan oli rankka, mutta kolme nuorta sutta kuitenkin asteli Vyöhykkeen porteista omin jaloin, ja katsoivat suut auki edessään aukeavaa maisemaa, jollaista Vyöhykkeen kuivakassa ympäristössä ei koskaan päässyt näkemään: vehreää metsää silmän kantamattomiin, puhdasta vettä puroista ja joista, normaalisti kehittynyttä riistaa ja lintujen laulua! He olivat selvinneet!

Asiat Vyöhykkeen ulkopuolella eivät kuitenkaan olleet aivan niin ruusuiset, kun kolmikko oli odottanut. Zear vähäisine apujoukkoineen (tuohon aikaan jo myös Remington) yritti pitää portin auki ja heikentää kaikin mahdollisin tavoin Ulkovyöhykeläisten yrityksiä pitää kauan säädyttömissä oloissa eläneet sudet omalla maallaan. Sukupolvien kuluminen oli tehnyt tehtävänsä, Ulkovyöhykeläiset olivat suurimmalta osalta unohtaneet historian, syyt ja seuraukset Sisävyöhykkeen kansoihin liittyen. Ulkovyöhykeläisten johtajat olivat sukupolvien ajan jo aivopesseet laumalaisiaan siihen uskoon, että kaikki ulkopuoliset olivat pahaksi, ja heistä oli päästävä. Niinpä yhä ulkopuoliset, jotka sattuivat eksymään kummallekaan Vyöhykkeelle, päätyivät aina Sisävyöhykkeelle. Harva koira tai susi, joka ei ollut syntynyt alueella, selvisi.

Qirhan, Iso ja Zacra liittyivät muiden paenneiden joukkoon, ja aikanaan selvisi myös totuus: Mhorag-niminen uros, jota Zacran väritys ja Qirhanin luonne niin kovasti muistutti, olikin vapahtaja, joka oli nykyisin ottanut nimen Zear. Zear vannotti, ettei kenellekään tulisi paljastaa hänen todellista henkilöllisyyttään, sillä hänen tehtävänsä oli johtaa kansansa pois kärsimyksestä kohti vapautta ja elämän rikkautta. Sisaruskatras vannoi, ettei koskaan paljastaisi isänsä (ja Valtiaansa) menneisyyttä.
Saavuttuaan Valtiaansa ylläpitämän ryhmän majapaikkaan, esitteli Valtias Zacran ensimmäisen kerran eräälle suurelle, rujolle, mutta lojaalille kannattajalleen, Remingtonille, joka oli kuulema yksi ainoita ulkolaisia, joka oli selvinnyt Vyöhykkeellä. Remington toimitti Valtiaansa asioita tämän oikeana tassuna, eikä Zacra voinut olla lankeamatta uroksen hiljaiseen ja järkähtämättömään luonteeseen ja arpiseen ja kyömyniskaiseen olemukseen. Narttu kuitenkin piti tiedon itsellään, ja kaksikon välit pysyivät ystävyystasolla.

Pikkuhiljaa tilanne kääntyi Sisävyöhykeläisten eduksi, mutta kaksi laumaa samalla alueella alkoi näkyä ruoan ja veden riittävässä määrässä. Zacra ei ollut ainoa joka tämän huomasi, vaan myös Valtias huomasi, että paratiisi ei ollutkaan lainkaan niin paratiisi kun hän oli unelmoinut. Sisävyöhykeläisten määrä Ulkovyöhykkeellä kasvoi, ja vaikka Ulkovyöhykeläiset joutuivat paikoin luopumaan alueistaan, eivät hekään tyystin kadonneet: vanhojen jotajien tilalle nousi aina uusia. Niinpä Valtias aloitti tiedustelut, ja saikin aikanaan tietää Andriaana-nimisestä saaresta, joka sijaitsi jossain kaukana meren keskellä. Ongittuaan tarpeeksi informaatiota, lähetti Valtias oikean tassunsa Remingtonin tiedustelemaan tälle paratiisiksi kutsutulle saarelle.

Remingtonin matka ei ollut mitenkään yleisesti tiedossa, vaan hyvin varjeltu salaisuus. Vain Valtiaan lähimmät tiesivät Remingtonin tehtävästä, Zacra mukaan lukien. Narttu odotti levottomana uroksen paluuta, ei niinkään tämän tuomien tietojen kuin uroksen itsensä vuoksi. Levottomuus nartun mielessä yltyi, kun kuukaudet kuluivat, eikä urosta kuulunut takaisin. Qirhan sekä tämän ikuinen varjo Iso tarjoutuivat Valtiaalleen lähtemään Remingtonin perään, mutta Valtias kielsi tämän, ilmoittaen luottavansa Remingtoniin lujemmin kuin omiin poikiinsakaan. Sisaruskolmikko oli kovin huolissaan, olihan Remington kaikkien kolmen ystävä, ja tietynlainen mentori. Lopulta kolmikko päätti, että Zacra saisi hoitaa isälle puhumisen.

Niinpä Zacra meni isänsä, Vyöhykkeiden Valtiaan, luokse. Hän itki, aneli ja tunnusti jopa tunteensa Remingtonia kohtaan isälleen, ja pyysi lupaa lähteä rakkaansa perään. Zearilla ei lopulta ollut enää muuta vaihtoehtoa, kun antaa lupa ainoalle tyttärelleen aloittaa rankka ja vaikea matka kohti Andriaanaa. Kuitenkaan luottamatta täysin herkän tyttärensä arvostelu- ja selviytymiskykyyn vieraassa ypäristössä, Valtias laittoi tyttärensä mukaan erään uskollisimmista alaisistaan, uroksen nimeltään Icarhaya. Zacra sai samat ohjeet kuin Remingtonkin, sillä jos narttu kerran kuitenkin olisi menossa saarelle, ja selviäisikin, että Remingtonille olisikin sattunut jotain, täytyisi Zacin nyt hoitaa tämä tehtävä loppuun. Narttua hermostutti, ja niin hermostutti Valtiastakin päästää pehmeä tyttärensä kovaan maailmaan. Mutta niin Zac sitten eräänä aamuna lähti, jättäen hyvästelemättä veljensä, joita ilman ei vielä toistaiseksi ollut elänyt päivääkään.

Matka mantereen halki oli jo itsessään rankka, mutta sitten tuli vielä suurempi este: meri. Yhdessä liikkuva kaksikko ei ollut koskaan nähnyt merta, ja sen nähdessään kermaturkki jäätyi paikoilleen sitä katsomaan. Ulappa jatkui silmänkantamattomiin, ja virtaukset ja aallot olivat aivan eri luokkaa kuin Vyöhykkeen mutaisissa lammissa. Mutta kuten sanottu, Vyöhykkeeltä selvinnyt selvisi mistä koitoksista vain eteen tuli. Niinpä Zac loikkasi aaltoihin Icar seuranaan ja tukenaan, kellukkeenaan vanha kelopuun runko, joka hieman auttoi pahimman väsymyksen yllättäessä. Virtaukset, kaksikon hatara suunnistaminen sekä sattuma toivat heidät lopulta Andriaanan kamaralle, Zacran lyyhistyessä rannalle väsyneenä, mutta onnellisena. Olisi aika etsiä Rem!




Muuta




Fanart


Pelipaikka: Andriaana
Pelaaja:ISH